Kuvasz on koira jolle oma perhe on koko maailma! Omistajan on joskus vaikea kuvata kuvaszin luonnetta, koska se on kultaisen ystävällinen, pitkämielinen, hellyydenkipeä, uskollinen, kiltti ystävä. Mutta toisaalta, sama koira on myös melko juro, ei pidä vieraista, eikä vieraiden hyväilyistä, käyttäytyy jopa vihamielisesti kotia lähestyvää vierasta kohtaan. Ulkopuolisen silmin koira vaikuttaa "vihaiselta koiralta". Kuvasz on päivä ja yö, aurinko ja myrsky, kaikki siellä koiran alkukantaisen luonteen mukana. Tämän kaiken ymmärrämme kun katsomme kuvasz rodun alkuperää.

Jo 7000–8000 luvuilla ennen ajanlaskumme alkua sumerilaiset paimenet käyttivät apunaan koiria. Heidän mukanaan koirat kulkeutuivat Karpaattien yli nykyisen Unkarin alueelle. Joidenkin mukaan jopa kuvasz–nimen alkuperä on sumerilainen. Tämän mukaan etutavu ”ku” tulee sumerin koiraa tarkoittavasta sanasta ja ”assa” puolestaan tarkoittaa sumeriksi hevosta. Ku´assa olisi siis hevosten ja ratsastajien mukana oleva koira. Tosin kuvasz nimen alkuperästä on useampikin versio. Esimerkiksi, että se tulisi turkkilaisten henkivartijaa tarkoittavasta sanasta, tai unkarinkielestä, jossa sana kuvasz tarkoittaa isätöntä lasta. 900–luvulla kumaani heimojen mukana oli suuria valkoisia, vartiointiin tarkoitettuja koiria ja pienempiä paimentamiseen. 1600–luvulta asti kuvaszista löytyy kirjoitettua materiaalia. Unkarin kuningas Matias I Corvinuksella, joka hallitsi vuosina 1458–1490, oli suuri kuvasz–kennel.

Kuvasz rotuna kehittyi aikoina jolloin jouduttiin olemaan luonnon ehdoilla. Tuolloin tarvitsi suurin osa ihmisistä elämänsä ylläpitämiseksi raakaa voimaa, samojen ehtojen alla elivät myös eläimet. Näissä oloissa kuvasz vartioi laumaansa. Lauma oli elinehto ihmiselle ja niin ollen myös koiralle. Sudet ja karhut olivat tuolloin luonnon puolelta suurin laumaa uhkaava vaara, mutta oli myös kuljeksivia karja varkaita. Näitä vastaan vartioivan koiran täytyi taistella pelkäämättä. Pienemmät koirat olivat paimenen työapu. Puurtaen päivät pitkät paimentaen laumaa ja vaaran uhatessa kajauttaen kuuluville kovan haukun. Jos suuri vartijakoira oli kauempana, ainakin tämä hälytti sen apuun ja suoraan toimintaan laumaa uhkaavan vaaran kimppuun. Yö on vartioivien koirien valppainta aikaa ja tällöin pieninkin epätavallisuus on tarkastettava. Näissä hommissa tarvittiin isokokoisia, mutta ennen kaikkea myös kiivaita ja samalla oman koskemattomuutensa säilyttämään pyrkiviä koiria. Jo pelkän vartiokoiran koiran ilmestyminen paikalle karkoitti kutsumattomia vieraita lauman läheisyydestä. Mutta tarvittaessa koira ei saanut epäröidä käydessään kiinni, niin suteen kuin myös laumaa ryösteleviin rosvoihin. Jalostautuminen tapahtui luonnon mukaan. Vain vahvimmat ja parhaat vartijat säilyivät ja jatkoivat sukua. Tätä kuvaszin menneisyyttä tarkastellen ymmärrämme ehkä paremmin miksi koiramme on sellainen kuin on!

Nykyisten kuvaszien luonne on usein paljon sosiaalisempi kuin esi-isiensä, mutta jokaisessa kuvaszissa elää silti se pustan valkea vartija! Tämän muistaen kuvaszia ei saa missään tapauksessa, eikä millään tavalla, houkuttaa tai kannustaa taistelutilanteeseen, eläintä, puhumattakaan ihmistä, kohtaan. Huomioitavaa kuvaszista on myös, että se rakastaa lapsia, mutta vain oman perheen lapsia. Vieraan yrittäessä koskettaa kuvaszia, voi tämä perääntyä tai väistää kosketusta, tämä johtuu vanhasta toimintakyvyn, koskemattomuuden säilyttämisestä. Joillakin kuvaszeilla ilmenee metsästysviettiä (ei kovin voimakas), onhan koiraa käytetty historiansa aikana myös suurriistan jahdeissa.

Kuvasz on kookas vahva koira. Karvapeite on valkoinen ja aaltoileva. Kuvasz ilmentää jaloutta, voimaa ja väsymättömyyttä.